tiistai 13. tammikuuta 2015

TamAus ry:n hallituksen kokous 1.12.2014

Tampereen yliopiston Alakuppila, Kalevantie 4, Tampere
1.12.2014 klo 16.30

Läsnä
Anne Lohiniva (puheenjohtaja)
Suvi Pasanen (sihteeri)
Meri Ahonen
Johanna Luoma
Pauli Orava (poistui kohdassa 8.)
Jaakko Rantala


1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.36.

2. Kokouksen sihteerin valinta
Valittiin kokouksen sihteeriksi Suvi Pasanen.

3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

4. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.

5. Edellisten pöytäkirjojen hyväksyminen
Kokouksessa ei ollut esillä edellisiä pöytäkirjoja.

6. Kuittien hyväksyminen
Hyväksyttiin korvattavaksi 51,66 euroa Anne Lohinivalle tutustumisillan virvokkeista.
Hyväksyttiin korvattavaksi 4,10 euroa Anne Lohinivalle pukuhuoneiden deodoranteista.

7. SOOL-asioita
- Anne Lohiniva ja Jaakko Rantala osallistuivat SOOLin järjestökurssille. Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Keskusteltiin, tulisiko Tamauksen ottaa enemmän kantaa opetusharjoittelijoita koskeviin asioihin ja mietittiin, mitkä asiat kaipaisivat kannanottoja. Merkittävinä asioina pidettiin ainakin aikataulujen myöhäistä ilmoittamista, eroja palaute- ja ohjauskäytännöissä ja kurssien työmäärissä eri aineryhmien välillä sekä sitä, etteivät kursseista saadut opintopisteet vastaa kurssien työmääriä. Päätettiin, että Jaakko Rantala kirjoittaa esiinnousseista aiheista kannanoton. Keskusteltiin myös siitä, olisiko Tamauksen tarpeellista järjestää tutorointia.
- SOOL-kummin tapaaminen on 12.12.2014. Päätettiin ehdottaa tapaamispaikaksi ravintola New Yorkia.
- SOOLin Talvipäiville on ilmoittautunut kolme henkilöä. Tapahtumaa mainostetaan vielä.
-Jaakko Rantala on käynyt OAJ Pirkanmaan kokouksessa. Kokouksessa kävi ilmi, ettei osallistumispaikka ole Tamauksen, vaan SOOLin. SOOL selvittää asiaa keväällä.

8. Tulevia tapahtumia
- Pikkujoulut järjestetään 4.12.2014 Opintantereen Peltolammin kerhohuoneella. Pauli Orava kertoi, ettei kerhohuoneen keittiö ei ole käytössä tapahtuman aikana. Tapahtumaan ostetaan pikkupurtavaa ja glögiä. Päätettiin, että glögiä tulee olemaan tarjolla.
- Päätettiin, ettei järjestä pikkujoulujen lisäksi erillistä glögitarjoilua auskuhuoneessa.
- Educa-messut järjestetään 23.-24.1.2015 Helsingissä. Keskusteltiin, olisiko Tamauksen mahdollista järjestää bussikuljetus tapahtumaan. Meri Ahonen kartoittaa jäsenistön kiinnostusta bussikuljetuksen järjestämiseen. Anne Lohiniva selvittää bussien hintoja ja varaustilannetta perjantaille 23.1.2015.

9. Talousasiat
- Keskusteltiin haalarimerkistä ja päätettiin vielä jatkaa merkin suunnittelua.
- Tamyn toiminta-avustuksen hakeminen on alkanut. Anne Lohiniva ja Johanna Luoma tekevät yhteistyössä hakemukset.
- EDUn avustus saadaan ensi vuoden alussa.
- Auskuhuoneen kioski on ollut menestys. Päätettiin ostaa lisää myytävää vasta ensi vuoden puolella.

10. Ilmoitusasiat
Ei ilmoitusasioita.

11. Valiokunnat ja kokoukset
Jaakko Rantala osallistui Kasvon koulutuspoliittisen valiokunnan kokoukseen.
Johanna Luoma osallistuu Peda-tiimin kokoukseen 16.12.2014.

12. META
Uuden logon ja ulkoasun ideointi ja suunnittelu aloitetaan keväällä.

13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.51.

TamAus ry:n hallituksen kokous 7.11.2014

Café Europa, Aleksanterinkatu 29, Tampere
7.11.2014 klo 15.00

Läsnä
Anne Lohiniva(pj)
Meri Ahonen (poistui klo 15.59, kohdan 8. aikana)
Marjukka Joutsenlahti
Johanna Luoma
Pauli Orava


1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15.19.

2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksesta ilmoitettiin kolme päivää ennen kokousta, sekä viisi hallituksen jäsentä seitsemästä oli paikalla. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

3. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.

4. Tilinkäyttöoikeuksien myöntäminen
Hyväksyttiin rahankäyttösopimus ja tilinkäyttösopimus. Oikeudet siirrettiin Anne Lohinivalle ja Johanna Luomalle.

5. Nimenkirjoitusoikeuden muutos
Nimenkirjoitusoikeudet siirrettiin nykyiselle hallitukselle.

6. Tapaaminen SOOL-kummin kanssa
SOOL-kummi tahtoo tavata nykyisen hallituksen, ehdotetaan päiväksi 12.12.2014.

7. Tulevia tapahtumia
Menneistä tapahtumista mainittiin, että tutustumisiltaan oli osallistunut 17 osallistujaa, joista saatiin kolme uutta jäsentä. Budjetti piti.
- Pikkujoulut järjestetään 4.12.2014, paikkaa vielä selvitellään.
- Educa-messut ovat 23.-24.1.2015. Yhteiskyyditystä selvitellään, Anne/Jaakko ottaa yhteyttä Edu-ihmisiin.
- SOOLin Talvipäivät ovat 21.-22.2.2015 Turussa. 17.11.2014 alkaa ilmottautuminen, selvitellään kyytejä.
- Muita SOOLin tapahtumia: järjestökurssi 15.-16.11., puheenjohtajatapaaminen 24.-25.1.2015. Ensiksi mainittuun osallistuu Anne Lohiniva ja Jaakko Rantala, jälkimmäiseen puheenjohtajamme Anne Lohiniva.
6.2 järjestetään myös järjestötoimintakurssi, osallistujia katsotaan lähempänä.

8. Talousasiat
Tilillä on rahaa 600,20e, joista 20e käytettiin nimenkirjoitusoikeuden muutokseen kokouksen aikana. TamAus ry:ssä on 47 jäsentä. TamAus päätti ostaa 2 deodoranttia Normaalikoululle, yhden miehille ja yhden naisille. Keskusteltiin mahdollisesta haalarimerkkibisneksestä. Tamyn avustusten haku alkaa joulukuussa. EDU aikoo jakaa rahaa, Anne puheenjohtajana selvittelee.

9. Ilmoitusasiat
Kenttäasiamies kävi kahvittamassa auskuja 5.11.2014 Normaalikoululla.

10. Valiokunnat ja kokoukset
Tänään 7.11. pedatiimi kokoontui johon Johanna osallistui. Opetusharjoittelujen koordinoija Marjo Korhonen toivoi TamAuksen keräävän palautetta syksyn opinnoista. Anne ja Jaakko olivat 30.10.2014 järjestetyssä opetustyöryhmän kokouksssa. Jaakko aikoo osallistua OAJ Pirkanmaan kokoukseen keskiviikkona.

11. META
Pauli Orava miettii paljon bileitä sekä muita illanistujaisia auskujen iloksi.

12. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.17.

TamAus ry:n ylimääräinen vuosikokous 29.10.2014

Tampereen yliopiston Alakuppila, Kalevantie 4, Tampere
29.10.2014 klo 18.30

Läsnä

Anne Lohiniva(pj)
Meri Ahonen
Marjukka Joutsenlahti
Johanna Luoma
Panu Parviainen
Lauri Leinonen

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.39.

2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
Valitaan kokoukselle puheenjohtajaksi Anne Lohiniva.

3. Kokouksen sihteerin valinta
Valitaan kokoukselle sihteeriksi Marjukka Joutsenlahti.

4. Kokouksen pöytäkirjantarkistajien valinta
Valitaan kokouksen pöytäkirjantarkistajiksi Meri Ahonen ja Johanna Luoma

5. Kokouksen ääntenlaskijoiden valinta
Valitaan tarvittaessa

6. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouskutsu on esitetty 20.10.2014 sähköpostilla sekä Tamauksen ilmoitustaululla opetusharjoittelijoiden huoneessa. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

7. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin sellaisenaan

8. Toiminnantarkastajan lausunnon käsittely
Toiminnantarkastaja Lauri Leinonen tarkisti toimintakertomuksen sekä kirjanpidon eikä löytänyt kummastakaan huomautettavaa.

9. Vastuuvapauden myöntäminen toimikauden 2013-2014 hallitukselle
Vastuuvapaus myönnetään vuoden 2013-2014 hallitukselle.

10. Talousasiat
Kokouksessa päätettiin budjetoida 50e TamAuksen tutustumisiltaan.

11. Ilmoitusasiat
Anne Lohiniva sekä Jaakko Rantala allekirjoitti TamAuksen puolensa nimensä vetoomukseen, jossa vaaditaan lisää keskustelua Tampereen korkeakoulujen yhdistämishankkeesta. Johanna Luoma aikoo osallistua rahastonhoitajakoulutukseen ja Anne ja Jaakko aikoo osallistua SOOL:in järjestämään järjestökurssille 15.-16.11.2014. Hallituksen oma Facebook-ryhmä on perustettu ja toiminnassa, Whatsapp- ryhmä on tulossa pian.

12. Valiokunnat ja kokoukset
Anne Lohiniva sekä mahdollisesti Jaakko Rantala osallistuu 30.10.2014 järjestettävään opetusharjoittelutyöryhmän kokoukseen.

13. Tulevia tapahtumia
Tamauksen tutustumisilta järjestetään 6.11.2014 Peltolammilla. Joulukuussa järjestetään pikkujoulut.

14. META
Meri Ahonen hoitaa hallituksen sähköpostilistan kuntoon. Pauli Orava luo tapahtuman facebook-tapahtuman sekä mainoksia opetusharjoittelijoiden huoneeseen. Opetusharjoittelijoiden kioskissa on rahka lopussa, sitä tulisi hankkia lisää.

15. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.07.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Tervetuloa Tampereen Norssin auskujen pikkujouluihin to 4.12.!

On aika karistaa syksyn stressi tuntisuunnitelmista ja tuntien pidosta, kaivaa tonttulakki kaapista päähän ja tulla lipittämään glögiä tulevien kollegoiden joukkoon torstaina 4.12. klo 18 alkaen!

Tamaus tarjoaa jouluista naposteltavaa ja glögiä, omia juomia saa tuoda, tarkoitus hengailla rennoissa merkeissä!

Paikkana toimii Vaahterakuja 3:n kerhohuone Peltolammilla (bussit 5, 50 ja 36 kuljettavat sinut perille!).

KAIKKI Tampereen Norssin auskut ovat erittäin tervetulleita! (Halutessasi voit paikan päällä liittyä Tamauksen jäseneksi edulliseen 5 euron hintaan sekä ilmottautua legendaarisille Talvipäiville!)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tamauksen ultimaattinen tutustumisilta to 6.11.

Haluatko tutustua paremmin tyyppeihin, jotka lipittävät kahvia ja puhua pölisevät auskuhuoneessa?
Tamauksen tutustumisilta on täydellinen tilaisuus oppia tuntemaan auskukollegoja paremmin rennoissa merkeissä!

Tamaus tarjoaa naposteltavaa ja boolia (ensimmäisille ehtiville)! Myös omia juomia saa tuoda. Myös ikimuistoista ohjelmaa on luvassa!

Älä siis missaa näitä kekkereitä vaan tule juttelemaan muustakin kuin tuntisuunnitelmista ja oppilaiden apaattisuudesta - tai no saa niistäkin jutella!

Paikkana toimii Vaahterakuja 3:n kerhohuone Peltolammilla (bussit 5, 50 ja 36 kuljettavat sinut perille!). Illan edetessä voisimme siirtyä jatkoille Haalaribileisiin Ilonaan.

Myös ei-tamauslaiset ovat erittäin tervetulleita - paikan päällä voi myös liittyä Tamauksen jäseneksi edulliseen 5 euron hintaan!

maanantai 3. marraskuuta 2014

TamAus ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 2014

TamAus ry:n hallituksen järjestäytymiskokous 2014
Opettajaharjoittelijoiden huone, Tampereen Normaalikoulu, Kuokkamaantie 16, Tampere
7.10.2014 klo 14.00

Läsnä
Anne Lohiniva (pj)
Pauli Orava
Johanna Luoma
Suvi Pasanen
Marjukka Joutsenlahti
Jaakko Rantala
Meri Ahonen

1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.14.

2. Kokouksen sihteerin valinta
Sihteeriksi valittiin Marjukka Joutsenlahti.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouksesta on ilmoitettu sääntöjen vaatimalla tavalla 7 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.

5. Hallituksen järjestäytyminen
Hallituksen virkoja ehdotettiin seuraavasti:
Varapuheenjohtaja: Suvi Pasanen
Sihteeri: Marjukka Joutsenlahti
Rahastonhoitaja ja jäsenrekisterivastaava: Johanna Luoma
SOOL- ja KOPO -vastaava: Jaakko Rantala
Tapahtumavastaava: Pauli Orava
Tiedotusvastaava: Meri Ahonen
Kioskivastaava: Pj Anne Lohiniva
Kaikki ehdotukset hyväksyttiin

6. Tilinkäyttö- ja nimenkirjoitusoikeudet
Siirretään käsiteltäväksi seuraavaan kokoukseen.

7. Talousasiat
Johanna vie vanhat kioskirahat pankkiin. Anne ja Johanna hoitavat kioskiostokset tulevaisuudessa. Kaikki hallituksen jäsenet yrittävät rekrytoida lisää jäseniä TamAukseen.

8. Ilmoitusasiat
Opettajaharjoittelijoiden huoneeseen on ilmestynyt kahvilista, johon kahvia juovat ihmiset voivat merkata tuomansa kahvit.

9. Valiokunnat ja kokoukset
Johanna osallistuu pedagogisten opintojen kokoukseen, jossa käsitellään uutta opetussuunnitelmaa. Jaakko osallistuu tuleviin OAJ pirkanmaan kokouksiin ja on myös kiinnostunut osallistumaan opetusharjoittelijoiden kehityskokouksista. Anne ilmoittaa eri tahoille keille tarvitsee ketkä edustavat TamAusta tänä vuonna.

10. Tulevia tapahtumia
* Tiedonvaihtoilta järjestetään tiistaina 14.10 klo 19 Bar Passionissa
* Kasvon järjestämät Halloween-sitsit 31.10 Ravintola Zipissä TTY:llä
* Tutustumisilta, päiväksi ehdotettiin 6.11, Pauli ja Anne selvittelevät paikkaa
* Pohdittiin myös retkeä megazoneen

11. META
Opettajaharjottelijoiden huoneeseen laitetaan ideaboksi johon voi laittaa ideoita hallituslaisille. Tehdään hallitukselle oma facebook ja Whatsapp -ryhmä. Ehdotettiin myös Google kalenterin tekemistä.

12. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15.02.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Hallituksen kokous 2.10.2014

TamAus ry:n vuosikokous 2014
Tamyn ainejärjestötila A4101, Tampereen yliopisto
2.10.2014 klo 18.00

Läsnä
Panu Parviainen (pj)
Anna Tunkkari
Johanna Luoma
Salli Nurminen
Marjukka Joutsenlahti
Anne Lohiniva
Suvi Pasanen
Meri Ahonen
Jaakko Rantala

            1. Kokouksen avaus
Puheejohtaja avasi kokouksen klo 18.12.

2. Kokouksen järjestäytyminen
Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjatarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. Puheenjohtajana toimi yhdistyksen puheenjohtaja Panu Parviainen. Sihteeriksi valittiin Salli Nurminen ja pöytäkirjantarkastajiksi Anna Tunkkari ja Johanna Luoma. Päätettiin valita ääntenlaskijat, jos tarve äänestykselle tulee.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kokouksesta on ilmoitettu sääntöjen vaatimalla tavalla 7 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.

5. Ilmoitusasiat
Ei ilmoitettavaa.

6. Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 2013-2014 sekä toiminnantarkastajan lausunto
Johanna esitteli tilinpäätöstä ja Panu toimintakertomusta. Toiminnantarkastaja Lauri Leinonen ei päässyt paikalle eikä ollut ehtinyt tutustua toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen, joten vastuuvapautta ei voitu vielä myöntää toimintakauden 2013-2014 hallituksen jäsenille. Vastuuvapauden myöntämiseksi järjestetään uusi yleiskokous mahdollisimman pian.

7.Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 2014-2015, jäsenmaksun suuruus
Panu esitteli toimintasuunnitelmaa ja Johanna talousarviota. Suunnitelma ja talousarvio hyväksyttiin. Jäsenmaksun suuruudeksi seuraavalla toimintakaudella esitettiin 5 euroa. Ehdotus jäsenmaksun suuruudesta hyväksyttiin.

8. Hallituksen valinta tilikaudelle 2014-2015
Anne Lohinivaa esitettiin ja kannatettiin TamAuksen puheenjohtajaksi kaudelle 2014-2015. Anne Lohiniva valittiin puheenjohtajaksi. Hallitukseen valittiin myös Johanna Luoma, Marjukka Joutsenlahti, Meri Ahonen, Jaakko Rantala, Suvi Pasanen ja Pauli Orava.

9. Toiminnantarkastajien valinta tilikaudelle 2014-2015
Panu Parviainen valitaan toiminnantarkastajaksi kaudelle 2014-2015 ja Anna Tunkkari varatoiminnantarkastajaksi.

10. META
Salli TamAuksen hallituksesta on osallistunut Kasvon sitsityöryhmään ja sitsit toteutuvat 31.10.2014 TTY:n Zipissä.

11.Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.01.