Tampereen Normaalikoulun opetusharjoittelijat lukuvuonna 2014-2015:
Juhlistakaamme pedagogisten opintojen viime metrejä keskiviikkona 15.4. Pedagogisten opintojen messujen jälkeen eli n. klo 18 alkaen Norssin opettajanhuoneessa. Tamaus tarjoaa pientä syötävää ja juotavaa. Tilaisuus on alkoholiton, mutta voimme siirtyä illan kuluessa nautiskelemaan virvokkeita toisaalle.
Tulethan siis moikkaamaan vielä kerran auskukavereita, huokaisemaan helpotuksesta kun vuosi alkaa olemaan ohi ja samaan hengenvetoon päivittelemään, kuinka nopeasti aika menikään.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
tiistai 10. maaliskuuta 2015
TamAus ry:n hallituksen kokous 5.2.2015
TamAus
ry:n hallituksen kokous 5.2.2015
Pellervonkatu
27, Tampere
5.2.2015
klo 17.00
Läsnä
Anne
Lohiniva(pj)
Meri
Ahonen
Marjukka
Joutsenlahti(sihteeri)
Johanna
Luoma
Pauli
Orava
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.20.
2. Laillisuuden ja
päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksesta ilmoitettiin 26.1.2015
sähköpostilla sekä Tamauksen seinällä, sekä kuusi hallituksen jäsentä
seitsemästä oli paikalla. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin
sellaisenaan.
4. Edellisten pöytäkirjojen hyväksyminen
13.1.2014 pidetyn kokouksen pöytäkirja
hyväksyttiin sellaisenaan.
5. Kuittien hyväksyminen
Hyväksytiin
maksettavaksi Annelle 202,07€ kuiteista jotka olivat peräisin kioskin täytöstä,
kirjoista Educa-messuilta sekä Tamauksen tapahtumaan hankitusta viinasta.
6. SOOL-asioita
- puheenjohtajatapaaminen 24.1-25.1
o Anne osallistui tapaamiseen.
- koulutuspäivä jäsenyhdistysten
aktiiveille 6.2
o Kukaan ei ole menossa edustamaan
Tamausta tällä kertaa.
- Talvipäivät Turussa 20.-22.2
o Jaakko lähtee edustamaan.
- Järjestökurssi Rovaniemellä
21.-22.3
o 3 maksettaisiin, pohditaan
lähteekö kukaan.
7. KOPO-asioita
- Kannanotto pedagogisiin
opintoihin liittyen
o Hyväksytään ehdotus, julkaistaan
Facebookissa sekä lähetetään sähköpostilla harjoittelijoiden listalle,
yliopiston sekä Norssin ihmisille.
8. Talousasiat
Yksikön avustus ei ole saapunut vielä,
kysellään tilannetta. Tarkasteltiin toiminta-avustushakemusta ja sovittiin,
että Anne kirjoittaa ja lähettää hakemuksen.
9. Menneet ja tulevat tapahtumat
- bussikuljetus Educa-messuille:
reflektointia
o Saatiin paljon hyvää palautetta,
bussissa oli hyvä tunnelma ja kaikki meni kuin Strömsössä. 52 osallistujaa, ja
saatiin kehuja SOOL:lta sillä olimme Suomen suurin opiskelija edustus!
- penkkarit 12.2 ja ystävänpäivä
14.2
o Tamaus tarjoaa karkkia
opetusharjoittelijoiden huoneessa, Anne käy ostamassa
- kevään ohjelman suuuntaviivoja
o Suunnitellaan kouluvierailua ja
mahdollista stand uppia. Johanna kysyy äänenkäytönkoulutuksesta mikäli on
mahdollista järjestää. Selvitellään Kevätfiestan yksityiskohtia
(paikka&aika)
10. Vastuualueiden uudelleenjako ajalle 9.2-1.4.2015
Puheenjohtaja ja tapahtumavastaava ovat poissa kyseisen
ajan. Suvi ottaa vastuun puheenjohtajan hommista ja Meri hoitaa kioskia.
Tapahtumatehtävät jaetaan.
11. Uuden logon ideointi
Anne oli suunnitellut logoa ja kaikki pitivät ideasta.
Anne tietää graafikko tyypin, jonka kanssa keskustellaan mikä olisi hyvä
palkkio logon suunnittelun avustamisesta.
12. Ilmoitusasiat
Kahvikello on saanut kiitosta auskuhuoneessa. Hankitut
kirjat ja muu materiaali Educa-messuilta löytyy auskuhuoneen kirjahyllystä.
Kioski on täytetty ja varastoa löytyy.
13. Valiokunnat ja kokoukset
Ei oltu käyty missään.
14. META
Hyvää ruokaa kokouksessa, kiitos Anne!
15. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.19
perjantai 6. helmikuuta 2015
Tamaus ry:n kannanotto: Aineenopettajan pedagogisia opintoja on uudistettava
Tampereen Aineenopettajaksi opiskelevat TamAus ry haluaa yhdessä Tampereen yliopiston normaalikoulun ja kasvatustieteen yksikön henkilökunnan kanssa lähteä uudistamaan ja yhdenmukaistamaan aineenopettajien pedagogisia opintoja.
Opiskelijoitten näkökulmasta aineenopettajan pedagogisten opintojen merkittävimmät uudistustarpeet löytyvät opetusharjoitteluvuoden jokapäiväisistä käytänteistä. Esimerkiksi tavat, joilla auskultanttien tekemät tuntisuunnitelmat käydään läpi, ovat erittäin kirjavat eri aineryhmien välillä. Eräissä aineryhmissä ohjaavat opettajat käyvät tunnin mittaisen keskustelun opiskelijan kanssa jokaisesta heidän tekemästään tuntisuunnitelmastaan, kun taas toisissa aineryhmissä opiskelijat saavat palautteen tuntisuunnitelmistaan sähköpostitse. Vastaavia eroavaisuuksia voi havaita muissakin käytänteissä kuten esimerkiksi oppituntien palautekeskusteluissa. Joissain tapauksissa käytännöt eroavat toisistaan jopa aineryhmien sisällä. Mielestämme ei ole oikeudenmukaista, että eriävät käytänteet asettavat opiskelijat keskenään eriarvoiseen asemaan. Toivommekin, että opetusharjoittelun opetussuunnitelmauudistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota opintojen yhdenmukaisuuteen.
Toinen epäkohta liittyy opiskelijoiden taloudelliseen toimeentuloon. Opiskelijan, joka nostaa opintotukea yhdeksältä tukikuukaudelta eli kevät- ja syyslukukausien ajalta, on suoritettava lukuvuoden aikana 45 opintopistettä. Muussa tapauksessa KELA perii maksamansa opintotuen ja asumislisän takaisiin 15 % korkojen kera. Koska aineenopettajan pedagogisista opinnoista ei kerry kuin 35 opintopistettä, ovat auskultantit pakotettuja suorittamaan opetusharjoittelun ohessa muita opintoja turvatakseen taloudellisen toimeentulonsa. Valitettavasti kymmenen opintopisteen suorittaminen opetusharjoittelun aikana muodostuu monelle opiskelijalle hankalaksi, sillä läsnäolopakollinen opetusharjoittelu ja yliopiston luento-opetus järjestetään lähes poikkeuksetta päällekkäin. Itsenäinen opiskelu tenttien tai esseiden muodossa ei sekään ole kaikille opiskelijoille mahdollista riippuen heidän edistymisestään opinnoissaan. Tulevaisuudessa olisikin suotavaa kasvattaa opetusharjoitteluvuoden aikana kertyvien opintopisteiden lukumäärää. Mahdollisena ratkaisuna olisi esimerkiksi siirtää kasvatustieteen perusopintoja kymmenen opintopisteen edestä opetusharjoitteluvuodelle. Muutoksella turvattaisiin myös opiskelijoiden halukkuus hakeutua opetusharjoitteluun. Mikäli auskultoinnista kertyvien opintopisteiden lukumäärä ei tulevaisuudessa kasva, voi tilanne johtaa pahimmillaan siihen, etteivät opiskelijat taloudellisessa ahdingossaan uskalla hakeutua opettajan pedagogisiin opintoihin.
Toivomme, että edellä esitetyt näkökulmat otetaan huomioon, kun uusia opetussuunnitelmia aletaan jälleen kerran rakentaa. Opiskelijoiden äänen pitää kuulua uudistuksessa!
Tampereen Aineenopettajaksi opiskelevat TamAus ry
Kannanotto 5.2.2015
(Tämä kannanotto on lähetetty eilen 5.2. Norssin ja yliopiston henkilökunnalle, esimerkiksi rehtoreille, OPS-henkilöille, opintokoordinaattori Marjo Korhoselle sekä lisäksi Suomen opettajaksi opiskelevien liitolle SOOLille.)

TamAus ry:n hallituksen kokous 13.1.2015
Tampereen yliopiston Alakuppila, Kalevantie 4, Tampere
13.1.2015 klo 16.00
Läsnä
Anne Lohiniva (puheenjohtaja)
Suvi Pasanen (sihteeri)
Meri Ahonen
Johanna Luoma
Pauli Orava
Jaakko Rantala
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.04.
2. Kokouksen sihteerin valinta
Valittiin kokouksen sihteeriksi Suvi Pasanen.
3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
4. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.
5. Edellisten pöytäkirjojen hyväksyminen
Hyväksyttiin ylimääräisen vuosikokouksen pöytäkirja sellaisenaan.
Hyväksyttiin 7.11.2014 ja 1.12.2014 pidettyjen kokousten pöytäkirjat muutoksin.
6. Kuittien hyväksyminen
Hyväksyttiin korvattavaksi 13,56 euroa Anne Lohinivalle pikkujoulujen tarvikkeista.
7. SOOL-asioita
- Educa-messuilla SOOL tarjoaa SOOLin teemaseminaariin ilmoittautuneille jäsenilleen ilmaisen lounaan.
- Anne Lohiniva aikoo osallistua puheenjohtajien tapaamiseen.
- SOOL järjestää ainejärjestöjen hallitusten jäsenille koulutuksia 6.2. Helsingissä.
- SOOL:n talvipäivien bussit ylibuukattuja. Jaakko Rantala selvittää, pystyykö osallistumisen vielä perumaan.
8. KOPO-asioita
- Keskusteltiin kannanotosta. Anne Lohiniva lähettää kannanoton kasvatustieteen yksikön hallopedeille kommentoitavaksi. Jaakko Rantala ottaa kannanoton esille Kasvon kopo-jaoston kokouksessa.
- Kasvatustieteen yksikkö on pyytänyt Tamaukselta kommenttia pedagogisten palautelomakkeesta. Todettiin palautelomakkeen kysyvän oikeita asioita, mutta lomakkeen muotoilu voisi olla parempi.
9. Tulevia tapahtumia
- Educa-bussissa on kolme paikkaa jäljellä. Anne Lohiniva laittaa sähköpostilistalle muistutusviestin ja Meri Ahonen mainostaa tapahtumaa Facebookissa.
- Tamy järjestää suuren järjestöpamauksen 30.1. Tamauksesta ei lähde edustajaa tapahtumaan.
- Pikkujouluissa oli 13 henkilöä. Tapahtumassa oli hauskaa ohjelmaa, muun muassa tietovisa.
10. Talousasiat
- EDUn avustus ei ole vielä saapunut tilille. Anne Lohiniva selvittää asiaa.
- Tilillä on rahaa 833,45 euroa. Jäseniä on tänä vuonna liittynyt 53.
- Tamyn toiminta-avustuksen hakemus on vielä tekeillä. Anne Lohiniva ja Johanna Luoma tekevät hakemuksen.
- Huomattiin, että OKA on jo teettänyt suunnitteilla olleita haalarimerkkejä. Päätettiin jättää haalarimerkin suunnittelu tältä erää.
11. Uuden logon ideointi
- Anne Lohiniva laittaa logon suunnittelukilpailun pystyyn Educa-messujen jälkeen. Päätettiin kilpailun palkinnoksi 20 euron lahjakortti Juvenekselle.
12. EDUsta-galleria
- Tamaukselta on pyydetty taidetta EDUsta-galleriaan vuoden loppupuolelle. Todettiin, ettei valitettavasti keretä tällaista toteuttamaan. Anne Lohiniva vastaa viestin lähettäjälle.
13. Ilmoitusasiat
Kasvon uusi hallitus on valittu. Tamauksen edustajaa ei ole hallituksessa, koska meitä ei tiedotettu kokouksesta, jossa hallitus valittiin. Asiasta puhuttiin SOOL-kummin kanssa joulukuussa. Anne Lohiniva ilmoittautui halukkaaksi, mikäli Tamaukselle järjestyy paikka hallituksesta.
14. Valiokunnat ja kokoukset
Jaakko Rantala osallistui OAJ Pirkanmaan kokoukseen 15.12.2014.
Johanna Luoma osallistuu Peda-tiimin kokoukseen 15.1.2015.
15. META
12.12.2014 tavattiin SOOL-kummi. Tapaamisessa keskusteltiin SOOLista ja Tamauksen toiminnasta.
Anne Lohiniva käy ostamassa tukusta lisää rahkaa kioskiin.
Pohdittiin, että mikäli Educa-messuilta löytyy opetusharjoittelijoille sopivaa oheislukemista halvalla, voisi Norssin auskuhuoneeseen hankkia muutaman kirjan.
16. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.36.

tiistai 13. tammikuuta 2015
TamAus ry:n hallituksen kokous 1.12.2014
Tampereen yliopiston Alakuppila, Kalevantie 4, Tampere
1.12.2014 klo 16.30
Läsnä
Anne Lohiniva (puheenjohtaja)
Suvi Pasanen (sihteeri)
Meri Ahonen
Johanna Luoma
Pauli Orava (poistui kohdassa 8.)
Jaakko Rantala
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.36.
2. Kokouksen sihteerin valinta
Valittiin kokouksen sihteeriksi Suvi Pasanen.
3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
4. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.
5. Edellisten pöytäkirjojen hyväksyminen
Kokouksessa ei ollut esillä edellisiä pöytäkirjoja.
6. Kuittien hyväksyminen
Hyväksyttiin korvattavaksi 51,66 euroa Anne Lohinivalle tutustumisillan virvokkeista.
Hyväksyttiin korvattavaksi 4,10 euroa Anne Lohinivalle pukuhuoneiden deodoranteista.
7. SOOL-asioita
- Anne Lohiniva ja Jaakko Rantala osallistuivat SOOLin järjestökurssille. Tapahtuma oli mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Keskusteltiin, tulisiko Tamauksen ottaa enemmän kantaa opetusharjoittelijoita koskeviin asioihin ja mietittiin, mitkä asiat kaipaisivat kannanottoja. Merkittävinä asioina pidettiin ainakin aikataulujen myöhäistä ilmoittamista, eroja palaute- ja ohjauskäytännöissä ja kurssien työmäärissä eri aineryhmien välillä sekä sitä, etteivät kursseista saadut opintopisteet vastaa kurssien työmääriä. Päätettiin, että Jaakko Rantala kirjoittaa esiinnousseista aiheista kannanoton. Keskusteltiin myös siitä, olisiko Tamauksen tarpeellista järjestää tutorointia.
- SOOL-kummin tapaaminen on 12.12.2014. Päätettiin ehdottaa tapaamispaikaksi ravintola New Yorkia.
- SOOLin Talvipäiville on ilmoittautunut kolme henkilöä. Tapahtumaa mainostetaan vielä.
-Jaakko Rantala on käynyt OAJ Pirkanmaan kokouksessa. Kokouksessa kävi ilmi, ettei osallistumispaikka ole Tamauksen, vaan SOOLin. SOOL selvittää asiaa keväällä.
8. Tulevia tapahtumia
- Pikkujoulut järjestetään 4.12.2014 Opintantereen Peltolammin kerhohuoneella. Pauli Orava kertoi, ettei kerhohuoneen keittiö ei ole käytössä tapahtuman aikana. Tapahtumaan ostetaan pikkupurtavaa ja glögiä. Päätettiin, että glögiä tulee olemaan tarjolla.
- Päätettiin, ettei järjestä pikkujoulujen lisäksi erillistä glögitarjoilua auskuhuoneessa.
- Educa-messut järjestetään 23.-24.1.2015 Helsingissä. Keskusteltiin, olisiko Tamauksen mahdollista järjestää bussikuljetus tapahtumaan. Meri Ahonen kartoittaa jäsenistön kiinnostusta bussikuljetuksen järjestämiseen. Anne Lohiniva selvittää bussien hintoja ja varaustilannetta perjantaille 23.1.2015.
9. Talousasiat
- Keskusteltiin haalarimerkistä ja päätettiin vielä jatkaa merkin suunnittelua.
- Tamyn toiminta-avustuksen hakeminen on alkanut. Anne Lohiniva ja Johanna Luoma tekevät yhteistyössä hakemukset.
- EDUn avustus saadaan ensi vuoden alussa.
- Auskuhuoneen kioski on ollut menestys. Päätettiin ostaa lisää myytävää vasta ensi vuoden puolella.
10. Ilmoitusasiat
Ei ilmoitusasioita.
11. Valiokunnat ja kokoukset
Jaakko Rantala osallistui Kasvon koulutuspoliittisen valiokunnan kokoukseen.
Johanna Luoma osallistuu Peda-tiimin kokoukseen 16.12.2014.
12. META
Uuden logon ja ulkoasun ideointi ja suunnittelu aloitetaan keväällä.
13. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 17.51.

TamAus ry:n hallituksen kokous 7.11.2014
Café Europa, Aleksanterinkatu 29, Tampere
7.11.2014 klo 15.00
Läsnä
Anne Lohiniva(pj)
Meri Ahonen (poistui klo 15.59, kohdan 8. aikana)
Marjukka Joutsenlahti
Johanna Luoma
Pauli Orava
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 15.19.
2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksesta ilmoitettiin kolme päivää ennen kokousta, sekä viisi hallituksen jäsentä seitsemästä oli paikalla. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
3. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Kokouksen esityslista hyväksyttiin sellaisenaan.
4. Tilinkäyttöoikeuksien myöntäminen
Hyväksyttiin rahankäyttösopimus ja tilinkäyttösopimus. Oikeudet siirrettiin Anne Lohinivalle ja Johanna Luomalle.
5. Nimenkirjoitusoikeuden muutos
Nimenkirjoitusoikeudet siirrettiin nykyiselle hallitukselle.
6. Tapaaminen SOOL-kummin kanssa
SOOL-kummi tahtoo tavata nykyisen hallituksen, ehdotetaan päiväksi 12.12.2014.
7. Tulevia tapahtumia
Menneistä tapahtumista mainittiin, että tutustumisiltaan oli osallistunut 17 osallistujaa, joista saatiin kolme uutta jäsentä. Budjetti piti.
- Pikkujoulut järjestetään 4.12.2014, paikkaa vielä selvitellään.
- Educa-messut ovat 23.-24.1.2015. Yhteiskyyditystä selvitellään, Anne/Jaakko ottaa yhteyttä Edu-ihmisiin.
- SOOLin Talvipäivät ovat 21.-22.2.2015 Turussa. 17.11.2014 alkaa ilmottautuminen, selvitellään kyytejä.
- Muita SOOLin tapahtumia: järjestökurssi 15.-16.11., puheenjohtajatapaaminen 24.-25.1.2015. Ensiksi mainittuun osallistuu Anne Lohiniva ja Jaakko Rantala, jälkimmäiseen puheenjohtajamme Anne Lohiniva.
6.2 järjestetään myös järjestötoimintakurssi, osallistujia katsotaan lähempänä.
8. Talousasiat
Tilillä on rahaa 600,20e, joista 20e käytettiin nimenkirjoitusoikeuden muutokseen kokouksen aikana. TamAus ry:ssä on 47 jäsentä. TamAus päätti ostaa 2 deodoranttia Normaalikoululle, yhden miehille ja yhden naisille. Keskusteltiin mahdollisesta haalarimerkkibisneksestä. Tamyn avustusten haku alkaa joulukuussa. EDU aikoo jakaa rahaa, Anne puheenjohtajana selvittelee.
9. Ilmoitusasiat
Kenttäasiamies kävi kahvittamassa auskuja 5.11.2014 Normaalikoululla.
10. Valiokunnat ja kokoukset
Tänään 7.11. pedatiimi kokoontui johon Johanna osallistui. Opetusharjoittelujen koordinoija Marjo Korhonen toivoi TamAuksen keräävän palautetta syksyn opinnoista. Anne ja Jaakko olivat 30.10.2014 järjestetyssä opetustyöryhmän kokouksssa. Jaakko aikoo osallistua OAJ Pirkanmaan kokoukseen keskiviikkona.
11. META
Pauli Orava miettii paljon bileitä sekä muita illanistujaisia auskujen iloksi.
12. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 16.17.

TamAus ry:n ylimääräinen vuosikokous 29.10.2014
Tampereen
yliopiston Alakuppila, Kalevantie 4, Tampere
29.10.2014 klo 18.30
Läsnä
Anne Lohiniva(pj)
Meri Ahonen
Marjukka Joutsenlahti
Johanna Luoma
Panu Parviainen
Lauri Leinonen
1. Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.39.
2. Kokouksen puheenjohtajan valinta
Valitaan kokoukselle puheenjohtajaksi Anne Lohiniva.
3. Kokouksen sihteerin valinta
Valitaan kokoukselle sihteeriksi Marjukka Joutsenlahti.
4. Kokouksen pöytäkirjantarkistajien valinta
Valitaan kokouksen pöytäkirjantarkistajiksi Meri Ahonen ja Johanna Luoma
5. Kokouksen ääntenlaskijoiden valinta
Valitaan tarvittaessa
6. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouskutsu on esitetty 20.10.2014 sähköpostilla sekä Tamauksen ilmoitustaululla opetusharjoittelijoiden huoneessa. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
7. Kokouksen esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin sellaisenaan
8. Toiminnantarkastajan lausunnon käsittely
Toiminnantarkastaja Lauri Leinonen tarkisti toimintakertomuksen sekä kirjanpidon eikä löytänyt kummastakaan huomautettavaa.
9. Vastuuvapauden myöntäminen toimikauden 2013-2014 hallitukselle
Vastuuvapaus myönnetään vuoden 2013-2014 hallitukselle.
10. Talousasiat
Kokouksessa päätettiin budjetoida 50e TamAuksen tutustumisiltaan.
11. Ilmoitusasiat
Anne Lohiniva sekä Jaakko Rantala allekirjoitti TamAuksen puolensa nimensä vetoomukseen, jossa vaaditaan lisää keskustelua Tampereen korkeakoulujen yhdistämishankkeesta. Johanna Luoma aikoo osallistua rahastonhoitajakoulutukseen ja Anne ja Jaakko aikoo osallistua SOOL:in järjestämään järjestökurssille 15.-16.11.2014. Hallituksen oma Facebook-ryhmä on perustettu ja toiminnassa, Whatsapp- ryhmä on tulossa pian.
12. Valiokunnat ja kokoukset
Anne Lohiniva sekä mahdollisesti Jaakko Rantala osallistuu 30.10.2014 järjestettävään opetusharjoittelutyöryhmän kokoukseen.
13. Tulevia tapahtumia
Tamauksen tutustumisilta järjestetään 6.11.2014 Peltolammilla. Joulukuussa järjestetään pikkujoulut.
14. META
Meri Ahonen hoitaa hallituksen sähköpostilistan kuntoon. Pauli Orava luo tapahtuman facebook-tapahtuman sekä mainoksia opetusharjoittelijoiden huoneeseen. Opetusharjoittelijoiden kioskissa on rahka lopussa, sitä tulisi hankkia lisää.
15. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.07.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)